Liity Snowfinchiin

Hahmoa luodessa on tärkeintä kiinnittää huomiota siihen millaisella hahmolla oikeasti haluaa pelata. Suunnittele ja tee hahmosi huolella niin lopputulos on miellyttävämpi ja hahmo innostaa pelaamaan. Suosittelisimme lämpimästi myös oikolukemaan tekstit ennen liittymistä niin säästyt turhilta pikkuhuomautuksilta mahdollisista puuttuvista tai ristiriitaisista tiedoista.
Hahmon esittelystä on löydyttävä pakolliset hahmotiedot joista kerrotaan alla. Voit lisäksi laittaa esittelyyn vapaavalintaisia tietoja, esimerkiksi hahmon seksuaalisen suuntautumisen, musiikkimaun, uskonnon tmv.

Hahmoesittelyt laitetaan foorumille. Mikäli kuitenkin haluat tehdä hahmosivut, linkitä ne hahmosi nimellä olevaan esittelytopickiin. Muistathan myös rekisteröityäsi linkittää hahmojesi esittelyt allekirjoitukseesi, se helpottaa kanssapelaajaasi hahmosi tietojen etsimisen vaivalta.
Kun olet liittymässä Snowfinchiin, tee hahmosi nimellä oleva aihe uusien hahmojen liittymispuolelle foorumilla. Mikäli olet uusi pelaaja, teethän aiheen vierailijana. Kun hahmosi on hyväksytty, voit rekisteröityä foorumille ja tehdä hyväksytyn hahmosi nimellä aiheen hyväksyttyjen hahmojen alueelle. Näin pääset muokkaamaan aihetta jatkossakin. Vanhat pelaajat laittavat myös uudet, liittymistä odottavat hahmot kyseiselle alueelle. Hahmonhyväksyjinä toimivat kujakettu ja veranthia. He huomauttavat mikäli hahmossa on jotain puutteita tai korjattavaa. Rekisteröidythän vasta kun mahdolliset puutteet hahmostasi on korjattu ja hyväksyjä on kirjoittanut sinulle hyväksymiviestin.

_______________________

Vaadittavat hahmotiedot

Nimi: Hahmosi etu- ja sukunimi. Hahmollasi voi myös olla esimerkiksi toinen ja kolmas nimi sekä lempinimi.
Sukupuoli: Hahmosi sukupuoli.
Ikä: Hahmosi ikä vuosissa. Voit halutessasi laittaa myös esim. syntymäpäivän ja -vuoden, mutta se ei ole pakollista.
Ammatti/koulutus: Merkitse tähän hahmosi ammatti tai mitä tämä opiskelee. Hahmosi voi olla myös työtön. Huomioithan miten ammatista saatu palkka vaikuttaa hahmosi elintasoon.
Ulkonäkö: Vähintään 100 sanaa vaikka hahmollasi olisikin kuva (vain piirretyt kuvat sallitaan). Ulkonäköselvitys on pakollinen mutta kuva hahmosta ei. Kirjoita hahmosi ulkonäöstä mitä vain itse pidät tarpeellisena - hiustyyli, kasvonpiirteet, pukeutumistyyli, mahdolliset lävistykset ja tatuoinnit ja niin edelleen. Huom! Muista mainita hahmosi pituus senttimetreissä ja hahmon paino joko summittaisesti (esim. alipainoinen) tai kilogrammoissa.
Luonne: Vähintään 100 sanaa. Kuvaa hahmosi luonnetta, esimerkiksi temperamenttia, mistä tämä pitää ja mistä ei tai miten sosiaalinen tämä on. On hyvä jättää kuitenkin hahmolle hieman tilaa kasvaa ja muuttua pelaamisen myötä eikä sanella tämän käyttäytymistä valmiiksi jok ikisessä tilanteessa.
Menneisyys: Vähintään 100 sanaa. Kuvaile hahmosi menneisyyttä, joko tiivistetymmin tai tarkemmin - aivan kummin itsestäsi tuntuu mukavalta. Joka ikistä asiaa menneisyydestä ei tarvitse mainita, vain tärkeät kohdat jotka mahdollisesti esimerkiksi vaikuttavat hahmosi luonteeseen, sekä miten hahmosi on päätynyt Snowfinchiin. Hahmosi on voinut myös asua koko ikänsä kaupungissa mutta se tulee olla mainittu menneisyydessä.
Pelaaja: Nimimerkkisi jolla rekisteröidyt foorumille.
Pelipaikka: Linkitä Snowfinch.

Alle 7-vuotiaan lapsen pakolliset tiedot

Nimi: Etu- ja sukunimi (mahdolliset toiset ja kolmannet nimet ja lempinimet).
Sukupuoli: Hahmosi sukupuoli.
Ikä: Hahmosi ikä vuosissa. Huom! Yli 7-vuotiaalla lapsella pitää olla normaalin mittaiset hahmotiedot (kts. ohjeet ylempänä).
Ulkonäkö: Hahmosi ulkonäköselvitys, vähintään 50 sanaa.
Luonne: Hahmosi luonne, vähintään 50 sanaa.
Menneisyys: Vähintään mainita siitä kuka/ketkä ovat lapsen huoltajia.
Pelaaja: Nimimerkkisi foorumilla.
Pelipaikka: Linkitä Snowfinch.

_______________________

LIITTYMÄÄN

Kun hahmosi on hyväksytty, voit tehdä tunnuksen foorumille. Älä hämmenny jos et heti pääse sisään tunnuksillasi, sillä adminin (kujakettu & veranthia) on hyväksyttävä tunnuksesi ensin (tällä estetään roskapostikäyttäjien rekisteröityminen foorumille). Teethän hahmosi esittelyn samalla nimimerkillä mille aiot rekisteröityä foorumilla! Foorumille rekisteröityy joskus roskapostitunnuksia, joten tunnuksesi on helpompi erottaa niistä kun käytät liittymisosiossa samaa nimimerkkiä kuin aiot käyttää foorumilla.

Ulkoasu © veranthia, kopiointi kielletty. Muu materiaali © tekijänsä.